10. kesäkuuta 2017

viiniä takapihalla






Vietin eilen perjantaina 19-vuotissyntymäpäiviäni. Kutsuin koolle isovanhempia ja ystävän, eli ei mitään suurta juhlintaa. Ei edes illalla tällä kertaa, vaikka olisihan se sään puolesta ollut mukavaakin. Koska ulkona on ollut ihanan lämmin ilma nyt muutaman päivän, niin päätin järjestää kakkutarjoilut ulkona takapihalla terassillamme. Eilen ei ollut yhtä lämmin ilma kuin pari päivää sitten, muttei se loppujen lopuksi edes haitannut.

Postauksen lopussa olevalla my day-videollani totean, että mikä voisi mennä pieleen? No, kyllähän päivässä meni jokin pieleen. Äiti halusi tehdä vegaanisen kakun syntymäpäivilleni, vaikkei ole järin innostunut kasvisruokavaliosta. Vähän ennen juhlien alkamista/vieraiden saapumista kakku kuitenkin lässähti auringon lämmöstä, eikä sitä voitu tarjoilla. Hyvä, jos sai edes palaa lautaselle. Söimme sitten tekemiäni vegaanisia mokkapaloja ja kaupasta ostettua kääretorttua, jota äiti oli koristellut. Totta kai tämä ärsytti minua, kun olin kutsunut vieraita syömään kakkua, ei kaupasta ostettua kääretorttua.

Ilta onneksi kruunasi kaiken, kun olin pyytänyt pieneksi syntymäpäivälahjaksi punaviinipullon vanhemmilta. Ystävä jäi vielä illaksi seurakseni tyhjentämään kyseistä pulloa. Syötiin myös tuoreita mansikoita kermavaahdolla. Tämän johdosta minä muistelen sittenkin syntymäpäiviäni hyvällä.

Ai niin, en ole tainnutkaan puhua viikon yllätyskäänteestä. Jouduin ostamaan uuden puhelimen itselleni, joka näkyy alla olevalla videolla. Edellinen Samsung Galaxy J5 (2015) heitti viimeisetkin henkensä, eikä enää näyttänyt näytöllä mitään. Jouduin tilaamaan oitis uuden puhelimen, Huawei P8 Lite, kuukausimaksulla. Tarvitsin uuden puhelimen mahdollisimman nopeasti, koska onhan minulle työnhaku ajankohtaista - eikä varapuhelimellani voi soitella virallisia puheluita. Puhelun katkeamisen vaara on liian suuri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti